Tämä blogi on omistettu amerikkalaiselle 1930-40-50-lukujen juurimusiikille: rockabillylle, western swingille, honky tonkille, jump bluesille ja kaikille muille mahdollisille suuntauksille ilman tarkempia kategorioita. Tarkastelun alla on niin alan viimeaikaiset julkaisut kuin edellisten vuosikymmenten klassikot mutta erityisesti harvinaisuudet ja outoudet.

maanantaina, tammikuuta 02, 2017

THE REAL GONE TONES: Hot Mess


Aina välillä mutta ei turhan usein tulee vasta
an yhtye, joka pystyy yllättämään tällaisenkin piintyneen ja kriittisen kuulijan tuoreella ja houkuttelevalla tulkinnallaan rockabilly musiikista. Varsovalainen Real Gone Tones oli itselleni aiemmin täysin tuntematon ja on myönnettävä, etten aiemmin ole kuulut edes yhtään puolalaista rockabilly-yhtyettä. Real Gone Tonesin tulokulma rockabillyyn on kerrassaan valloittava. Yhtyeellä on selkeä oma tyylinsä ja näkemyksensä, joka toki nivoutuu osaksi viimeisen parin vuosikymmenen hep cat rockabilly kulttuuria.
Jos yhtyettä ei voi suoraan verrata johonkin muuhun tai sen kappaleet eivät tuo mieleen muita kappaleita, ollaan rockabilly-scenessä harvinaisessa, mutta kaikin puolin tervetulleessa tilanteessa. Viidentoista kappaleen joukosta ei löydä kuin yksi laina – Slim Harpon ”Shake Your Hips” – joka ei sekään kerro oikeastaan Real Gone Tones tyylistä mitään. Toki parin kuuntelukerran myötä joitain vertailukohtia nousee esiin. Paikka paikoin Real Gone Tones tuo ainakin itselleni mieleen Hillbilly Moon Explosionin, mutta toisaalta puolalaiset ovat sveitsiläisiä selvemmin rockabilly. Aikojen saatossa vastaan on tullut myös muita ”jatsahtavia” rockabilly yhtyeitä, jotka ovat kulkeneet omia polkujaan, ja tätä kautta jonkinlaisena hengenheimolaisena voisi pitää esimerkiksi legendaarista amerikkalaista Two Timin’ Three yhtyettä, jonka taival loppui traagisesti aivan liian aikaisin.
Real Gone Tone yhtyeen valtti on jatsahtavat vaikutteet, jotka parhaiten tunnistaa naissolisti Marla Marvelin laulussa.  Marla ei ole (onneksi) pyrkinyt etsimään esikuvia 50-luvun naissolisteista, vaan yhdistelee luontevan pirteästi selkeästi artikuloivaa jazz-laulutyyliään rockabillyyn. Lopputulos ei ole lainkaan teennäinen vaan tuore ja hyvin hep. Esimerkiksi ”Rock’n’roll hiccup” kappale on todellinen nikottelu laulu, jossa Marlan ääniakrobatia on huikea. Huuliharpisti Simon Paco Nunezin möreä laulu luo todellisen kontrastin Marlan laulun kanssa, mutta siitä huolimatta tai juuri siksi muutama yhteinen duetto toimii.

Yhtyeen rytmitiikatkaan eivät aina ole ihan tavanomaisia. Rockabilly-yhtyeen peruselementit ovat kuitenkin kasassa: intensiivisesti läsnä oleva soolokitara, släppaava kontrabasso ja taitava mutta sopivan kevyesti soittava rumpali. Huuliharppu tuo sointiin aika ajoin lisäväriä. Kappaleet vaihtelevat hengästyttävistä menopaloista ja rennompaan vauhtiin, mutta silti yhtye pystyy sekoittamaan onnistuneesti perinteisen rockabilly bopperin rytmiikan. Mukana on muutama rennompi rytminen kappale kuten lievästi western swingahtava ”Don’t You Waltz Me”, uneliaan twangäävä ”Sleepy Heart” tai oma suosikkii kepeän iloinen ”Waitress with a Broken Heart”, joka lainailee 60-luvun alun (eurooppalaisen) iskelmän tunnelmista sekoittaen ne vaikutteet rockabilly kuosiin.
Yhtyeen sanotuksissa tuntuu olevan myös jujua. Marla on myös sanoittanut kaikki yhtyeen yhteisesti säveltämät kappaleet. Tarinoissa ei pyritä toistamaan klassisia rockabilly-hokemia, vaan kerrotaan oikeita 2010-luvun tarinoita. Hyvä esimerkki on tuo laulu särkyneen sydämen tarjoilijasta, jossa liikutaan kauniissa kesäillassa viiniä nautiskelen. Tarinat ja musiikki on myös balanssissa. Kun Marta laulaa olevansa ilkeä, ”Mean”, niin kappaleen yleistunnelma on juuri päällekäyvän ilkeä.
Kerrassaan viehättävä tuttavuus tämä Real Gone Tones. Suosittelen lämpimästi!

Ei kommentteja: