POKEY LAFARGE: In The Blossom Of Their Shade

 

Pokey LaFarge ei petä kuulijaansa. Uusi levy on taas uudenlainen musiikillinen seikkailu. Herralla on tullut tavaksi luoda kerta kerran jälkeen sekoittaa oma musiikillinen palettinsa yhä uudelleen mutta silti säilyttää oma tunnistettava soundinsa. Varsinkin edeltävät neljä pitkäsoittoa ”Rock Bottom Rhapsody” (2020), ”Manic Revalations” (2017), ”Something in the Water” (2015) ja “Pokey LaFarge” (2013) ovat olleet taiten tehtyjä kokonaisuuksia, joissa erityinen tunnelma on loihdittu studiossa taitavien muusikoiden kanssa mutta myös jo sitä ennen Pokeyn kynässä lähtevissä sävelmissä ja tarinoissa.

Ulkomaalaisissa arvioissa Pokeyn uusin levy on nähty korona-ajan välityönä ja sen kevyempi aurinkoisuus on koettu myös musiikillisesti kevyemmäksi. Koska itse en ole vakavamielinen kriitikko, voin olla vapaasti eri mieltä noiden toisiaan toistavien arvioiden kanssa. Mielestäni tämä on loistava levy ja aivan yhtä laadukas kuin edellisetkin. Kannen värikylläisen palmukuvaelman ei pitäisi myös johtaa harhaan. Tunnelma ei ehkä ole niin ahdistunut kuin edellisellä levyllä, mutta kun rantahietikosta on kahlattu pois, niin tunnelmassa on kaihoa ja kaipausta mutta nyt ehkä hieman lohdullisemmin paketoituna. 

Ja todellakin, kahden ensi kappaleen ajan paistatellaan Karibian auringon alla. Aloituskappale ”Get It ’Fore It’s Gone” on rennosti svengaava ja aurinkoinen ska-rytmissä kulkeva laulu, jonka tarina on tuttu: elä päiväperhosena ja nauti niin kauan kuin voit. ”Mi Ideal” kappaleella aurinko on jo laskenut muta lempeä täysikuu paistaa hiekkarannan yllä. Rytmillisesti jatketaan Karibian rytmeissä mutta enemmän nyt calypson vaikutuksen alaisena

Kappaleet tuovat hyvin esille levyn musiikillisen soundin. Liikkeellä ollaan korona-ajan trendien mukaisesti kompaktilla yhtyeellä. Tunnelma on intensiivinen, lämmin ja vanhanaikaisen kaikuva. Rytmistä huolehtivat rennon ammattitaitoisesti rumpali Alex Hall (mm. Modern Sounds) ja kontrabasisti Beau Sample (mm. Modern Sounds ja Cave Catt Sammy). Tuolle pohjalla on hyvä rakentaa erilaisia tunnelmia ja tyylejä. Kitaraa soittaa Pokeyn itsensä lisäksi Scott Ligon, joka tarpeen tullen vastaa myös kosketinsoittimista. Usealla kappaleella kuullaan myös taitavasti kuloisenkin tyylin mukaisesti sovitettua taustalaulua, jolla kappaleiden tunnelman luonnissa tärkeä sijansa.  

Aurinkoisen aloituksen jälkeen ”Fine To Me” kappale ravistelee rantahiekat jaloista ja matkaa suurkaupunkiin sykkeeseen groovin rhythm & bluesin merkeissä. Kontrabasson rinnalle kiemurtelee sähköbasso ja pianokin nakuttaa rytmiä. Yökerhoilun jälkeen eletään aamuyön synkkiä aikoja. ”Drink of You” on jätetyn yksinäisen kulkijan yöllinen valitus, mutta ei katkera vaan haikean melankolinen tutkielma juomisen juurisyistä. 

A-puoli päättyy ristiriitaisiin tunnelmiin Rotterdamissa. Pokey kipuilee Yhdysvaltain lisääntyvän väkivallan ja polarisaation kanssa ja haaveilee Euroopasta tai ainakin Rotterdamista. Hieman ristiriitaisesti arviota kirjoittaessani luen samaan aikaan väkivaltaisista korona-levottomuuksista kyseissä kaupungissa. Maailma ei ole yksinkertainen paikka. Kappaleessa on pohjana 60-luvun amerikkalainen pop-rock soundi mutta siihen Pokeyn tyyliin upotettu häivähdys ranskalaista chansonia.   

B-puolen avaa Pokeyn tyylinen rakkauslaulu ”To Love or Be Alone”, joka matkaa jonnekin Buenos Airesin tanssikuppiloihin. Kappaleessa on vahvoja tango-vaikutteita ilman puhdasta tangon rytmiä.  ”Long for the Heaven I Seek”  on väsyneen matkamiehen rukous rauhasta ja levosta. Tässä Pokey on lähempänä kantriballadia kun koskaan aiemmin. Kantripoljennon jälkeen vaihdetaan rentoon rhythm & bluesiin tai melkeinpä rock & rolliin ”Killing Time” kappaleella ja varsinkin komea taustalaulu on kuin suoraan 50-luvun doo wop rock & rollista lainattu.  Sitten matkataan vielä kerran Karibian rytmeihin parisuhdeongelmia perkaavassa ”Yo-Yo” kappaleella.  ”Goodnight, Goodbye” toivottaa kuulijalle jäähyväsäiset hitaan unenomaisen balladin myötä, mutta Pokey ei anna kuulijan nukahtaa vaan nostaa aika ajoin kappaleen intensiteettiä.

Pokey on ikuinen romantikko, joka kaihoaa menneisyyden tunnelmiin ja soundeihin mutta päätyykin niitä hyvin luovasti yhdistelmällä luomaan jotain ihan uuta. Pokey on musiikin luova artesaani, joka poimii arvostaen erilaisia eri aikojen musiikillisia vaikutteita ja luo niistä jotain uutta, mutta sellaista uutta jonka juuret ovat syvällä Amerikan rikkaassa musiikillisessa perinnössä. Lopputulos on jotain, joka kuulostaa etäisesti jonkin aikakauden soinnilta, mutta tarkemmin kuunneltaessa tarkkaa esikuvaa tai tyyliä on vaikea identifioida. Pokeyn musiikkia tuleekin lähestyä tunne ja tunnelma edellä ja antaa musiikin ja tarinoiden viedä ilman takertumista turhiin analyyseihin. 

Arvostan itse suuresti Pokeyn luovuutta ja asennetta musiikin tekoon. Tämä uutukainen on erinomainen jatkumo aiempiin pitkäsoittoihin tuoden esiin taas uuden ulottuvuuden Pokeyn musiikillisesta maailmasta.

(Julkaistu Big Beat 4/2021)