MARGARET LEWIS: Reconsider Me: The Ram Singles & more southern gems

Margaret Lewis kuuluu 50-luvun lopun ja 60-luvun alun valkoisten naisartistien terävimpään kärkeen Patsy Clinen ja Wanda Jacksonin kanssa. Margaretille ei suotu aikoinaan omaa hittiä eikä hän artistina saanut sitä huomiota, jonka hän olisi ansainnut. Hänen tuotantonsa on ollut vaikeasti saatavilla monet vuodet. Ace on julkaissut vuonna 2019 menehtyneeltä Margaretilta oman kokoelman tai paremminkin kyse on Ray Toppingin 1995 kokooman ja jo kauan sitten loppuunmyydyn CDn ”Lonesome Bluebird” päivitetystä uudelleenjulkaisusta.

Margaretin musiikkia on vaikea karsinoida: siinä soi vahvana rhythm & blues, rock & roll, blues, kantri, soul, New Orleans ja swamp pop. Margaret sulatti häkellyttävän vaivattomasti eteläisen Louisianan erilaisia musiikkityylejä omaan repertuaarinsa. Hänen sielukas ja vahva äänensä sopi yhtä hyvin niin tiukkaan rock & roll palaan, New Orleans rhythm & bluesiin, blues rockeriin kuin kantriballadiin. Margaret myös sävelsi suurimman osan esittämistään kappaleistaan, joka ei ollut noina aikoina yleistä. Uskomaton talentti, jolle olisi suonut suuremman suosion.

Margaret on kuin kovasti arvostamani Ella Mae Morse sijoitettuna 50- ja 60-lukujan vaihteen Etelä-Louisianan ja Teksasin musikaaliseen ympäristöön: sielukas valkoinen laulajatar tulkitsemassa rhythm & bluesia. Toisin kuin Ella Maella Margaretin toinen jalka oli kuitenkin vahvasti kantrin puolella, mutta hänen kantrikappaleissakin oli soulin tunnetta. Margaretissa on myös jotain samanlaista kuin samalla alueella ja samaan aikaan vaikuttaneessa mustassa r&b laulajassa Barbara Lynnissä. Kaikki kolme myös rikkoivat omana aikanaan naisartistille asetettuja roolimalleja.

Margaretin ura käynnistyi kykyjen etsintä kilpailusta, jonka kautta hän pääsi esiintymään vielä huippukauttaan elävään Louisiana Hayrideen yhdessä siskonsa kansa. Hayride oli Grand Ole Opryn jälkeen toiseksi tärkein radioitava kantrishow ja tunnettu valmiudesta uusille tuulille, kun Opryn linja oli enemmän konservatiivinen. Hayriden lavalla aloitti uransa Hank Williams ja monet rockabilly tähdet Elviksestä lähtien esiintyivät siellä. Johnny Horton kuului Hayriden ydinkaartiin. Hayriden kulta-aika hiipui 1960-luvulle tultaessa. Elämänsä loppupuolella Margaret asettui Shreveportiin yhdessä miehensä Alton Warwickin kanssa ja omistautui Hayriden perinnön ylläpitämiseen ja Hayriden pesäpaikan komean art deco tyylisen Municipal Memorial Auditoriumin pelastamiseen.

Päästyään Hayrideen lavalla siskot oli pian kiinnitetty Dale Hawkinsin yhtyeeseen, ja he esiintyivät kahdessa Dalen äänityssessiossakin. Margaret ja Rose Lewis (kuvassa) levyttivät Dalen session jälkeen omaakin materiaalia Lewis Sisters nimellä mutta lopulta kappaleita ei julkaistu. Checker julkaisi kuitenkin siskosten kappaleen ”Come on, Let’s stroll” vuonna 1960 kokoelmalevyllä. Kappale ei ole varsinainen duetto vaan Margaretin sooloesitys. Margaret jatkoikin uraa sooloartistina. Hänen kykynsä kiinnittivät paikallisen Ram-levy-yhtiön omistajan ja tuottajan Mira Smithin huomion. Margaret liittyi Ramin studiolla pyörivään jengiin ja Mira tarjosi pian Margaretille mahdollisuuden soolouralle. Margaretin levytyksistä on syytä kiittää juuri Mira Smithiä, joka uskoi suojattiinsa ja julkaisi tältä kuusi singleä vuosina 1959-62.  

Mira Smith on ilman muuta myös oman tarinansa arvoinen. Kolmikymppinen nainen 1950-luvun Etelän miehisessä musiikkibisneksessä oli harvinaisuus, mutta Miralla oli vahva visio ja näkemys musiikista. Ram on jäänyt uusintajulkaisujen virrassa muiden Etelä-Louisianan studioiden, varsinkin Eddie Shulerin ja J.D. Millerin, varjoon, mutta Mira levytti laadukasta rhythm & bluesia, kantria ja rockabillyä studiossaan. Mira vertautuu hyvinkin esimerkiksi Sam Phillipsiin sillä erotuksella, että Mira oli itsekin musiikillisesti lahjakas ja erityisesti taitava kitaristi (yllä kuvassa Margaretin kanssa). Hän oli aloittanut kitaristina perinteisessä kantriyhtyeessä jo 1930-luvulla, mutta Ram yhtiön aikoihin hän oli vaihtanut jo sähkökitaraan ja hänen tyylinsä oli vahvan bluessävytteinen. Ram ja sen kautta Mira sai jälkijättöisen kunnianosoituksen, kun parhaan elokuva Oscarin 2019 voittaneessa ”Green Book” elokuvasa kuultiin peräti kuusi kappaletta Ram yhtiön katalogista. Margaret Lewisiä ei elokuvassa kuulla.

Rockabilly keräilijät muistavat Miran perustaman ja Shreveportissa Louisianassa pyörittämän Ram-yhtiön ehkäpä Lonesome Drifter nimellä levyttäneestä Thomas Johnsonista. Ram-yhtiön talliin kuului Margaretin ohella myös muita mielenkiintoisia naisartisteja kuten Charlotte Hunter ja Linda Brannon. James Burton aloitti kitaristina Lindan yhtyeessä. Margaret Lewiksestä tuli Ram-yhtiön varsinainen tähti, vaikka häntä ei listamenestyksellä palkittukaan. Charlottea ja Lindaa voi kuunnella esimerkiksi Acen kokoelmalla ”Boppin’ by the Bayou: Feel So Good. Vol. 22”. 

Mira äänitti soittajiaan Ramin oman studion ohella myös Nashvillessä ja Matasa Cosomon studiossa New Orleansissa. Margaretin New Orleanms sessiossa taustalla soitti Johnny Winterin yhtye (kuvassa). 

Acen kokoelmalle on koottu kaikki 6 Margaretin Ram-singleä ja monia muita tuon ajan julkaisemattomia otoksia sekä muutamia live-taltiointeja. Tuolta Bayou-kokoelmalta löytyy vielä blues ”Dust My Blues”. Margaretin koko tuotanto on laadukasta ja sielukasta Amerikan etelän musiikkia. Nostoina voisi nostaa vaikka estottomasti rokkaavan ”Shake A Leg”’, New Orleans rhythm & bluesin ”One today, another tomorrow”, hieman popahtavan blues rockin ”Goin’to St. Louie”, rytmikkään swamp-pop balladin ”Bow wow puppy love”, soulahtavan menopalan ”Something Wrong Baby” tai kantrisoulballadin ”That’s Why I Cry”.  Margaretin julkaisemattomista kappaleista löytyy mielenkiintoinen vahvasti rockabillahtava versio alunperin Lonesome Drifterin bluegrass-billynä levytetystä ”Teardrop Valley” kappaleesta. 

Margaret jatkoi vielä muusikon uraansa 60-luvulla ja hän julkaisi ainakin yhden singlen Huey P.Meauxin paikallisella Pic1 yhtiöllä, kolme singleä Capitolilla ja neljä shreveportilaisella SSS Internationalilla. Noista saisi jo itsesään mainion jatko-osan, jota voisi täydentää muutamalla uudelta kokoelmalta ylijääneellä Ram-raidalla. Margaretin Ramin jälkeistä tuotantoa ei ole lainkaan uudelleen julkaistu missään muodossa. Musiikki oli kuitenkin edelleen laadukasta kantrisoulia. Margaret ei ole itse aivan tyytyväinen kaikkiin Capitol raitoihin, joita piti liian viihteellisinä.   

Yhteistyö Mira Lewiksen kanssa jatkui myös edelleen. Vaikka Margaretin levytysura jatkui edelleen, parivaljakko alkoi panostamaan enemmän säveltämiseen ja kappaleidensa myyntiin. Heidän ensimmäinen menestyssävelmänsä oli David Houstonin ”Mountain of Love”, joka nousi kantrilistoilla vuonna 1963 kolmoseksi. Kappaleita seurasi vuolaana virtana ja parivaljakko vakiinnutti paikkaansa laatusäveltäjien joukossa. Varsinkin Jeannie C. Riley levytti useita Margaretin ja Miran kappaleita. Kantrikappaleiden ohella he sävelsivät myös tiukkaa soulia, josta mainio esimerkki on Peggy Scottin ja Jo Jo Bensonin esittämä  "Soulshake" vuodelta 1969. Parivaljakon yksi hienoimmista ja menestykkäimmistä sävellyksistä on kantrisoul-balladi ”Reconsider Me”, jonka levyttivät niin blues-gospel laulaja Johnny Adams kuin kantrilaulaja Narvel Felts. Margaret ja Mira levyttivät kappaleen lopulta itse vuonna 1980 ja se julkaistiin Ram-singlenä. Tuo Margaretin ja Miran riisuttu kantrisoul versio kappaleesta on häikäisevän intensiivinen. 

Margaret Lewiksen levyn tulisi löytyä kaikkien itseään arvostavien juurimusiikin harrastajien levyhyllystä. Margaret on todellinen unohduksiin jäänyt klassikko. Tarjolla on yhtään liioittelematta unohduksiin jääneitä Etelän musikaalisia aarteita.