THE BELLFURIES – MELODISEN ROCKABILLYN LÄHETTILÄÄT

Austinilainen Bellfuries yhtye on modernin rockabillyn klassikko. Uusien ja vanhojen fanien iloksi yhtyeen legendaarisesta jo pitkään loppuunmyydystä ensilevystä ”Just Plain Lonesome” on otettu uusintapainos bonusbiisein kymmenvuotta ensi julkaisun jälkeen. Yhtye yhdistelee omaperäisellä tavalla rockabillyä, kantria ja poppia. Nyt on hyvä aika kysellä yhtyeen sielulta Joey Simeonelta, mitä Bellfuriesille kuuluu ja miten yhtye on vuosien saatossa muuttunut.

ML: Bellfuries on juuri julkaissut uudelleen debyyttialbuminsa. Oliko uudelleen julkaisuun muutakin syytä kuin tasavuotisjuhla?

JS: Olin menossa kouluun noihin aikoihin, kun me aloimme saada esiintymispyyntöjä Euroopasta ja Australiasta. Aiemmin kieltäydyin tarjouksista, koska he halusivat meidän soittavan vanhaa materiaalia, mutta kesken algebran ongelmien kanssa työskentelyn heitin kynän maahan ja päätin, että on tyhmää olla hyväksymättä noita tarjouksia. Kun sitten olimme siellä, ihmiset tulivat kysymään allekirjoituksia ”Just Plain Lonesome” albumien kopioihin, jotka selvästi olivat bootleggeja. Silloin tiesin, että on oikea aika uudelleenjulkaisulle. Olin ensin loukkaantunut siitä, että jollakin tai itse asiassa usealla rockabilly scenessä oli ammattimaisesti painettuja kopioita, mutta lopulta olin imarreltu ja kiitollinen, että noin moni ihmisen vielä piti levystämme.

ML: Miten Bellfuriesin oma erityinen soundi muodostui? Oliko kaikki selvää alusta lähtien?

JS: Kun ensi kerran kokosin Bellfuriesin, minulla ei ollut selkeää ideaa sen soundista tai tyylistä. Tiesin toki, että se tulee olemaan juurevaa, mutta en ollut huolissani yhtyeen sijoittamisesta mihinkään tiettyyn sceneen. Laulut, joita minulla oli tuohon aikaan, oli tarkoitettu kokonaiselle bändille, jossa olisi myös rummut, ja ne eivät olleet standardi rockabillyä vaan paljon popahtavampia. Tapasin Josh Williamsin, joka soittaa bassoa Just Plain Lonesome albumilla, yhteisen ystävämme Stephen Cannerin välityksellä. Hän suostutteli meidät soittamaan taustallaan South by Southwest (SXSW) festivaaleilla, ja heti kun kuulin Joshin soittavan, tiesin, mihin suuntaan halusin Bellfuriesin kulkevan. Se oli rakkautta ensi kuulemalta. Tiesin, että aggressiivinen slap basso ohjaisi melodisia laulujani paljon juurevampaan suuntaan, mutta tunsin, että voisimme sillä tavoin luoda jotain ihan uutta. 

ML: Bellfuries on ainakin eurooppalaiselle yleisölle tuttu juuri debyyttilevyn lauluista. Voitko kertoa hieman levyn kappaleista?

JS: Aloin valitsemalla melodisia kappaleita, joiden kanssa oli työskennellyt, ja riisuin niistä ylenpalttiset kitaraosuudet ja yksinkertaistin sovituksia. Uusien Austinin musiikkiscenestä hankittujen ystävieni välityksellä tutustuin myös lukuisiin kantriartisteihin kuten Louvin Brothersiin, Skeets McDonaldiin, Marty Robbinsiin ja moniin muihin tuntemattomiin artisteihin, joilla oli kaikilla oli hyvin tarttuvia, uskaltaisinko sanoa popahtavia, kappaleita juurimusiikin raameissa. Minulle ne olivat yksinkertaisesti melodisia kappaleita, joissa oli valtavia koukkuja ja jotka soitettiin pystybassolla ja steel kitaralla.”Just Plain Lonesome” levyn kappaleet juontavat samasta intohimosta ja innostuksesta, jota koin kohdatessani Joshin ja löytäessäni kaikki nuo mestarilliset vanhat kappaleet ja artistit.  Bobby Hortonin tulolla kitaraan ja äänittämisellä Billy Hortonin studiolla oli myös valtava merkitys sille millaisiksi kappaleet muotoutuivat. Bobby soitti minimaalisesti mutta hyvin täydentäen soundia antaen levylle rehellisen ja rouhean fiiliksen. Billy ei lisännyt ylimääräisi efektejä ja teki minimaalisia päälleäänityksiä.Mitä tulee levyn lyyrikoihin suurin osa kappaleista - lukuunottamatta muutamaa tyhmää kieliposkella tehtyä ja niitä jossa olen leikkisä – kertovat rehellisesti yksinäisyydestä tyttöystävän kanssa tai ilman. Kun kasassa oli kaikki nuo laulut yksinäisyydestä minimaalisella ja taloudellisella soitolla, ajattelin, että “Just Plain Lonesome” olisi loistava nimi levylle.

ML: Olen itse ollut aina ihastunut siihen, miten Bellfuriesin yhdessä kappaleessa on mahdollista yhdistää honky tonk vaikutteet 60-luvun pop tyyliin ja silti säilyttää rockabillyn henki. Miten teette sen ja mikä on Bellfuriesin soundin salaisuus? Mitä ovat musiikilliset vaikutteenne?

JS: Beatlesilla on kysymättäkin ollut suurin vaikutus minuun, mutta on toki muita artisteja, joiden vaikutus Bellfuriesin kappaleiden kirjoittamiseen tai laulutyyliin on ilmeisempi. Hank Williamsilla oli massiivinen vaikutus laulunkirjoittamiseeni, Dion DiMuccilla melodiseen lauluun, Sam Cookella fraseeraukseen. On myös moderneja artisteja kuten Morrissey, Michael Stipe, Elvis Costello ja Ron Sexsmith, jotka ovat koskettaneet sydäntäni ja jättäneet vaikutuksen minuun. Melodia tulee minulle aina ensimmäisenä ja siksi hakeudun kohti sellaisia artisteja, joilla on melodisesti helppopääsyisiä kappaleita. Bellfuriesien soundi syntyy, kun kaikki nuo survotaan yhteen yhdessä juurimusiikki intohimoni kanssa. 

 

ML: Miten Bellfuries on muuttunut kymmenen vuoden aikana? Ketkä soittavat yhtyeessä nyt? Onko Bellfuriesin soundi myös muuttunut vuosien saatossa? 

JS: Shecky Seaver, Bobby Trimble , ja minä olemme muodostaneet ydin Bellfuriesin vuosien ajan eikä meillä ole aina ollut vakituista kitaristia. Olemme muuttuneet aika paljon, mutta olen aina lopulta palannut ajatukseen, että olemme juurimusiikki orientoitunut yhtye. Olen ottanut taukoja itseni tutkiskeluun, koulun käyntiin jne. mutta olen lopulta ymmärtänyt, että tämä on kaikki mitä haluan tehdä. Hyvässä tai pahassa olen mukana lorun loppuun. En ole koskaan ajatellut, että olisimme määrittäneet soundimme tai tyylimme, joten minun on vaikea kommentoida, kuinka paljon olemme muuttuneet. Se on kaikki vain musiikkia minulle. Rumpujen tuominen mukaan avasi uusia mahdollisuuksia rytmin ja svengin suhteen. Olen aina rakastanut rummuttomien triojen soundia, mutta se voi olla aika rajoittavaa tietyissä kappaleissa.

ML: Bellfuries julkaisi toisen albuminsa “Palmyra” 2008. Sen tyyli on erilainen kuin esikoisen ja siinä ei ole kuultavissa enää samalla tavoin rockabilly vaikutteita.

JS: Se on vain yksi levy. Se ei indikoi miltä seuraava levy tulee kuulostamaan eikä anna viitettä, mihin suuntaan Bellfuries kulkee tulevaisuudessa. Kuulen siinäkin levyssä rockabilly vaikutteita, vaikka ne eivät ole yhtä ilmeisiä kuin ”Just Plain Lonesome” levyllä. Uusi levymme tulee olemaan juurevampi kuin ”Palmyra”, mutta kuka tietää miltä sitä seuraava levy kuulostaa. Se on seikkailua.

 

ML: Soitatte edelleen rockabilly yleisölle pääosin ensi levynne materiaalia. Soitatteko ”Palmyran” kappaleita toisenlaiselle yleisölle. Teidän julkisessa imagossa on myös havaittavissa jonkinlainen kaksijakoisuus – välillä enemmän rockabillymäinen välillä enemmän popahtava.  

JS: Soitimme noita ”Just Plain Lonesome” levyn kappaleita noilla festivaaleilla, koska ne ovat juurimusiikki orientoituneita tapahtumia ja yleisö haluaa niitä. Viimeaikoina olemme soittaneet enemmän juurevaa musiikkiamme kuin popahtavia, koska tällä hetkellä tunnemme enemmän intohimoa siihen. Salakuljetamme edelleen joitain ”Palmyran” kappaleita sinne ja tänne. Monet uudet fanimme Austinissa taas suosivat vähemmän rockabillyä ja soitammekin kappaleita show’n fiiliksen mukaan.

Mitä tulee imagoon en kiinnitä paljoa huomiota siihen. Joskus kampaan hiukseni taakse rasvalla, joskus en. En yritä olla kuin oma itseni.  Pidän rockabillyyn liitettävästä klassisesta tyylistä, se on ajatonta minulle, mutta usein olen liian laiska tai en vai välitä siitä mitä pistän päälleni. En ole muotitietoinen ihminen.

ML: Mitä voimme odottaa tulevalta?   
JS: Haluaisimme julkaista uuden levyn kesällä 2013. Mitä odottaa…. mestarillisia kappaleita joita kaikki rakastavat (naurua). Haluan vain olla parempi lauluntekijä, siinä kaikki mikä merkitsee minulle.

ML: Milloin näemme teidät Sumessa?
JS: Meillä on buukattu koko kesäkuun kestävä Euroopan kiertue. Varmistan, että pääsemme myös Suomeen.

(Julkaistu Big Beat 5/2012)