Pokey LaFarge: Evolving through Preservation

"Tradition is a guide, not a jailer" (Pokey LaFarge)

Pokey LaFarge on todellinen romantikko ja menneen maailman svengaava tulkki. LaFarge on omaksunut paljon aineksia juuri 1920- ja 1930-lukujen musiikista, joten ei ollut puhdas sattumaa, että Pokey pääsi esiintymään HBO:n ”The Broadwalk Empire” sarjan soundtrackilla. Mies ei kuitenkaan ole ensisijaisesti retro, vaan enemminkin hän ammentaa eri vuosikymmenten musiikista luoden jotain aivan erityistä ja ainutaatuista. St. Lousissa asuva Pokey LaFarge on persoonallinen laulaja, mutta myös iskevä tarinankertoja ja säveltäjä, jonka musiikin perusta on syvällä amerikkalaisen musiikin sydänjuurissa. Miehen uutukainen Jimmy Suttonin tuottama ”Something in the Water” on vuoden ehdottomasti kiinnostavampia ja yllättävämpiä levyjä.

Hybridi americanaa

Vaikka LaFargen musiikki johdattelee ajatukset aluksi 1920- ja 1930-lukuihin, niin tarkempi kuuntelu paljastaa, että LaFargen kappaleissa on mukana eri vuosikymmenten vaikutteita.
Uuden levyn kappaleista esimerkiksi ”Wanna Be Your Man” alkaa sousafonin mörähdellessä 30-luvun hengessä mutta edetessään siihen yhdistyy 60-lukainen kuoro ja svengi, jossa on tunnistettavissa jopa kevyitä rock & roll elementtejä.  ”Knockin’ the Dust Off the Rust Bell Tonight” kappale ui sekin aluksi syvällä kieltolain viinanhuuruisissa jatsi juhlissa muuttuen jo toisessa osassa enemmän swingin svengiksi ja, kun puhaltimet pääsevät todella vauhtiin kappaleessa on jopa jive rock & rollin henkeä.

LaFargen musiikkia onkin lähes mahdoton sijoittaa yhteen musiikilliseen karsinaan. Mies yhdistelee vapaan luovasti erilaisia elementtejä varhaisesta jazzista, ragtimesta, kantrista, bluesista ja western swingistä mutta siinä on nykyisin myös aimo ripaus 50- ja 60-lukujen rock & rollia ja rhythm & bluesia. Kyse on todellisesta hybridimusiikista, joka ylittää useita teennäisiä musiikillisia raja-aitoja.

Tyylien kirjosta kertoo myös LaFargen omien suosikkien lista:
- Kuuntelen todella paljon musiikkia. Voin vaikka mainita seuraavia artisteja  S.E. Rogie, Jimmie Rodgers, Bahaman Blind Blake, Lefty Frizzell, Leonard Cohen, Bob Dylan ja Warren Zevon. Tämän päivän artisteista suosikkejani on Old Crow Medicine Show, Jack White, Growlers, Charles Bradley, Lee Fields, J.D. McPherson, Raveonettes, Nikki Lane, Father John Misty, LaFarge kertoo moninaisesta musiikkimaustaan.

Niin americanan, kantrin, bluegrassin, vanhan jatsin, bluesin kuin rockabillyn kuuntelijat löytävätkin varmasti itselleen koukuttavia teemoja Pokeyn musiikista.

Oman tyylin työstämistä

LaFarge on ehtinyt vajaassa vuosikymmenessä tehdä tuotteliaan ja selkeän nousujohtoisen uran. Miehen esikoispitkäsoitto ”Marmalade” julkaistiin omakustanteena vuonna 2006. Mies ei ole levännyt laakereillaan, vaan on sen jälkeen julkaissut tähän mennessä kuusi pitkäsoittoa. LaFarge on ollut alusta asti oman tiensä kulkija ja musiikillisten raja-aitojen rikkoja, mutta samalla hänen musiikkinsa on kehittynyt hurjin askelin.

Esikoista ja sitä seuranneita albumeja ”Beat, Move, and Shake” (2008) ja ”Riverboat Soul” (2010) voisi tyyliltään luonnehtia akustiseksi bluesahtavaksi kantrifolkiksi. Jälkimmäisessä on vahvoja old time -musiikin sävyjä soitinvalikoiman laajentuessa pyykkilaudalla, banjolla ja huuliharpulla.  Pokeyn laulukin on tunnistettava, mutta se on rouheampaa kuin myöhempi sofistikoitunut crooneri. Eron huomaa selkeästi, jos vertaa uudella levyllä mukana olevaa kappaletta ”Cairo Illinois” kakkoslevyn ensimmäiseen versioon. Vanhempi on laahaavan rouhea akustinen balladi, kun uudessa on huoliteltua groovia ja kaihoisaa tunnelmaa, joka loihtii taianomaisesti esiin laulun parin ja lähdön tunnelmanVuoden 2011 julkaisu ”Middle of Everywhere” oli musiikillinen käännekohta. Hallitsevaksi vaikutteeksi nousevat varhaisesta jatsista ja ragtimesta poimitut vaikutteet. Uusi soundi oli huolitellumpi, mutta samalla se toi mukanaan myös rytmiä ja svengiä LaFargen musiikkiin. Albumi oli myös ensimmäinen uuden taustayhtyeen South City Threen kanssa levytetty. 

- South City Three on edelleen yhtyeeni. Peruskokokoonpanon lisäksi minulla on ollut jo viimeiset kolmen vuotta yhtyeessä kaksi puhallinsoittajaa ja rumpali, LaFarge kertoo yhtyeestään.
Vierailevia puhaltajia - klarinetisteja, kornetisteja ja trumpetisteja - kuullaan jo ”Middle of Everywhere” -levyllä, muta vaikka merkittävämmän roolin ne saavat vasta uusimmalla levyllä.

 

Suosion kasvu nostaa valokeilaan

Tuottaja-muusikko Jack White kiinnitti LaFargen omalle Third Man -levymerkilleen vuonna 2011. White julkaisi Pokeylta ensin EP:n ”Chittlin' Cookin' Time in Cheatham County” ja vuonna 2013 albumin, joka kantoi yksinkertaisesti nimeä ”Pokey LaFarge”.
Uusi albumi oli musiikillisesti moniulotteisempi ja omaperäisempi kuin aiemmat. LaFargen soundissa korostui entistä enemmän rytmi, mutta samalla kadonneen ajan henki oli entistä vahvemmin läsnä. Levyn hittibiisejä olivat svengaavat ”The Devil Ain’t Lazy” ja ”Central Time”. 
Uuden levyn myötä LaFarge murtautui vähitellen americanaa kuuntelevan yleisön tietoisuuteen. Pokey kiersi myös Jack Whiten kanssa suuria areenoita, mutta enemmän konsertin avaajana kuin tähtenä.

Laajemman tietoisuuden kannalta ehkä vielä merkittävämpää oli vuonna 2013 Pokeyn pääsy palkitun ja arvostetun HBO:n ”Broadwalk Empire” -sarjan soundtrackille. Kiekolta löytyy Vince Giordanon Nighthawksin kanssa purkitettu 1920-lukulainen klassikko ”Lovesick Blues”, jonka moni tuntee Hank Williamsin versiona. LaFargen persoonallinen ääni tuokin elävästi mieleen Enoch ”Nucky” Thompsonin, joka on sarjan keskeisimpiä hahmoja.

Vuosi 2014 oli LaFargen kiireisin ja artisti kiersi peräti viidellä eri mantereella. Kiertueita järjestyi niin eksoottisissa maissa kuin Intiassa mutta myös Australiassa ja Uudesta Seelannissa. Samalla herra kierteli ympäri Pohjois-Amerikkaa piipahtaen välillä Britanniassa ja Hollannissa.
Rankan keikkailun ohessa syntyi kuitenkin uusi, entistä ehompi levy. Tärkeä askel oli myös siirtyminen isommalle levy-yhtiölle, Rounderille, jolla on vahva tietotaito juurimusiikin laajemmasta markkinoinnista. Uuden ”Something in the Water” -levyn vastaanotto on ollutkin kauttaaltaan positiivisen ylistävä ja levyn nimibiisi on kohonnut pieneksi americana-hitiksi.

Something in the Water -levy

LaFargen musiikki on entistä omintakeisempaa ja yhden aikakauden vaikutteiden sijaan musiikki on vahvan eklektistä - eri vuosikymmenten vaikutteita luovasti yhdistelevää.

- Minusta todella tuntuu, että olen ottamassa ison askeleen eteenpäin. Kun teimme levyä, ajattelin koko ajan, että tässä jutussa on todella jotain. Tiesin, että tällä kertaa minun piti haastaa itseni toden teolla ja luoda osittain uudenlainen lähestyminen musiikkiin. Edellinen levyni nosti minut laajemman kuulijakunnan tietoisuuteen, joten tällä kertaa olin tietoinen, että seuraavan levyn täytyy yltää aivan uudelle tasolle, artisti toteaa uudesta levystään.

Menestys ja ikä ovat tuoneet mukanaan myös uudenlaista haasteita.
- Kun lähdet tekemään uutta levyä, yrität tehdä jotakin, joka on coolia ja seksikästä. Mutta kun todella aloitat musiikin tekemisen, et voi tehdä kuin musiikkia itsellesi, ja tunnen, että tämä albumi on ensikerta, jolloin olen onnistunut siinä. Olen 31-vuotias ja olen tehnyt tätä jo jonkin aikaa, mutta tunnen, että olen vasta nyt päässyt tekemään sellaista musiikkia, jota olen aina halunnut tehdä. Asetin itselleni paljon paineita nuorempana, koska sellaiset kaverit kuin Hank Williams ja Bob Dylan ja Otis Redding tekivät niin loistavaa musiikkia, kun he olivat kaksikymppisiä. Mutta nyt tunnen että olen vapaa paineista ja odotuksista ja voin olla vain itseni, Pokey paljastaa.

Uudella kiekollaan LaFarge pääsi tutustumaan Jimmy Suttonin studiotyöskentelyyn.
- Yhteistyö uusien ihmisten kanssa rohkaisi minua astumaan mukavuusalueeni ulkopuolelle ja erityisesti Jimmy (Sutton) haastoi minut ja työnsi minut uusille alueille. Kun koin studiossa vahvan yhteishengen ja hengenheimolaisuuden, loppu sujui kuin itsestään, LaFarge kuvaa uuden levynsä tekoa.

Monet tuntevat rock & roll piireissä Suttonin pääosin taitavana basistina ja hänen eri yhtyeistään, joista jive-henkistä rock & roll soittava Four Charms on ehkä tunnetuin. Oman Hi-Style Studionsa ja -levymerkkinsä myötä Sutton on vuosien varrella noussut arvostetuksi juurimusiikin tuottajaksi, jolla on pettämätön taito löytää uusia tähtiä ja nostaa jo pidempään soittaneita artisteja uuteen nousuun.

Nykyisin myös Rounderin talliin kuuluva J.D. McPherson on ollut Suttonin suojateista tähän asti ehkä se lahjakkain ja tunnetuin. Suttonin suojateille on myös keskinäistä yhteistyötä. LaFarge levytti pari vuotta sitten ”Good Old Oklahoma” -kappaleen yhdessä McPhersonin kanssa, mutta tällä hetkellä yhteistyölle ei ole suunnitelmissa jatkoa.

Sutton ei kuitenkaan tyydy studiossa vain ohjailemaan levytystä, vaan tälläkin levyllä hän soittaa aika ajoin itse bassoa ja on säveltänyt muutamia kappaleita yhdessä LaFargen kanssa. Lopputulos on vahvasti LaFargen itsensä näköinen, mutta Suttonin musiikillisella inspiraatiolla näyttää olevan ratkaiseva vaikutus uuden draivin löytämisessä.
- Päätökseni työskennellä Jimmy Suttonin kanssa perustui siihen, että juuri se auttaisi musiikkiani kasvamaan: syventäisi groovia, vahvistaisi rytmiä. Chicago ja erityisesti Hi-Style Studio upeine muusikkoineen tarjosi äärimmäisen inspiroivan ympäristön. Arvostan tätä suuresti. Prosessin tuloksena teimme yhdessä tähän asti parhaan albumini. Jimmyn kanssa oli miellyttävä työskennellä. Hän ei koskaan morkkaa ketään, vaan päinvastoin jatkuvasti työskentelee pitääkseen minut inspiroituna ja että tein aina parhaani mihin pystyin. Totta kai, hän toi mukanaan hänen killer-tyylinsä kaikkeen mitä hän teki, LaFarge kuvaa yhteistyötään Suttonin kanssa. 

Uutta groovia säveliin

- Vahva rytmi, swingahtavat puhallinsovitukset, akustisten ja sähköisten soittimien yhdistelmä, kahden tai neljän stemman harmoniat, tukemassa kirkuvan pehmeää laulua lisättynä purevilla lyriikoilla, jotka heijastavat nuoren miehen kokemuksia kasvaa ja elää 2000-luvun Keskilännessä ja matkoilta maailmalla. Uskon, että tällainen yhdistelmä on etu tämän päivän musiikkimarkkinoilla, LaFarge itse kuvailee musiikkiaan. 

Uudella levyllä kuullaan LaFargen oman South City Three yhtyeen lisäksi Chicagon roots-musiikin eliittiä. Mukana on muusikoita niin Modern Sounds-, Western Elstons- ja Fat Babies -yhtyeistä. Noista Modern Sounds on varmasti tutuin Big Beatin lukijoille. Western Elstons on western swing -yhtye, johon kuuluu, yllätys yllätys, mm. Jimmy Sutton ja Modern Soundsista tutut Alex Hall ja Joel Paterson. Fat Babies Jazz Band on taas 1920- ja 1930-lukujen jatsiin keskittyvä, basisti Beau Samplen (mm. Modern Sounds ja Cave Catt Sammy) vuonna 2010 perustama orkesteri, jossa Alex Hall soittaa rumpuja. Mukana on myös vahva puhallinsektio, jota kuullaan myös LaFargen levyllä niin kuin tietenkin Alex Hallia, Beau Samplea ja Joel Patersonia.

- Tällä kertaa halusin todella painottaa groovia musiikissani, mutta ajattelin myös paljon erilaisia tiloja ja vastakkainasetteluja. Vaikka moniulotteisuus ja erilaiset groovit olivat ilman muuta tietoisia valintoja, niin en sanoisi niiden olleen täysin tietoisia. Jotkut asiat vain tapahtuivat luonnollisesti. Niin kuin esimerkiksi laulut, jotka tulivat vain jostain avain kuin joku olisi sytyttänyt valon päähäni, LaFarge kuvaa uutta musiikillista reseptiään ja luomisprosessia. 

Uudella albumilla puhaltimet ovat saaneet suuremman ja moninaisemman roolin kuin LaFargen aiemmilla levyillä ja juuri niiden ansiosta musiikissa on entistä enemmän svengiä.

- Se on tulosta siitä, että uhrasimme enemmän aikaa kappaleiden orkestroinnille. Minun ja tuottaja Jimmy Suttonin ajatusten pohjalta, kornetisti ja Fat Babies Jazz Bandin johtaja (Beuau Sample) kirjoittivat sovitukset puhaltimille, kuvaa Pokey työskentelyä.

Paikallisuus, perinne ja käsityöläisasenne

Pokeyn tarinoissa on kuultavissa Keskilännelle tyypillisiä elementtejä. Edellisen levyn ”Central Time” oli suorastaan alueellisen identiteetin nostattamista.
- Tämän levyn sielu on Keskilännessä. Kaikki ihmiset, jotka soittavat levyllä, ovat kotoisin Wisconsinista tai Illinoisista, erityisesti Chicagosta ja St. Louisista, ja kappaleissa ja esitystavassa on erityinen alueen leimansa. Synnyin ja kasvoin itse Keskilännessä, ja perheeni on asunut täällä sukupolvien ajan. Olen täältä kotoisin ja se vaikuttaa tapaani ajatella asioista ja sitä kautta se heijastuu musiikkiin jota teen.

Nykypäivän kiihtyvän kehityksen vastavoimaksi LaFarge nostaisi juuri paikallisuuden.
- Amerikkalaiset rakastavat itsensä uudistamista, mutta et voi koskaan paeta juuriasi. Ja globalisoituvassa maailmassa luulen, että alueellisessa identiteetissämme on paljon mitä meidän tulisi arvostaa ja johon ripustautua. Ostan vanhan ajatuksen Keskilännen työetiikasta, ja se eittämättä on jotain, joka on kulkenut suvussani sukupolvelta toiselle ja johon tunnen liittyväni. Se vaikuttaa tapaani lähestyä musiikkia, LaFarge pohdiskelee omia juuriaan ja niiden merkitystä musiikilleen.

Omaan korvaani tarttui ainakin “Underground”-kappale, joka käsittelee juuri Keskilännelle ja yleisesti nykypäivälle tyypillisiä luonnonkatastrofien uhkaa.


-”Undergroundin” teema perustuu faktaan, että Yhdysvalloissa tapahtuu useita luonnonkatastrofeja, joskus useita yhtä aikaa. Minulla on tunne, että jos kaikki mullistukset tapahtuisivat samanaikaisesti, seuraisi ‘iso maanjäristys’, joka voisi luoda Uuden Madridin -linjan ja siten jättimäisen katastrofin, Pokey kertoo kappaleestaan. Uusi Madrid -jakolinjalla viitataan jättimäiseen maanjäristykseen, joka jakaisi Yhdysvallat kahtia pohjois-eteläsuunnassa.