ENSIMMÄISTÄ ROCKABILLY-BIISIÄ METSÄSTÄMÄSSÄ: OSA I
Avauskirjoituksessa on parasta pysyttäytyä todellisissa peruskysymyksissä, ja päätin siten pureutua rockabillyn syvimpään olemukseen. Kuka levytti ja koska ensimmäisen rockabilly levytyksen? Standardivastaus on tietenkin Elvis yhdessä Scottyn ja Billyn kanssa heinäkuun kuudentena 1954 osoitteessa 706 Union Avenue, Memphis, Tennessee. Adam Komorowski tarjoaa niin ikään singleä That’s All Right (Mama)/Blue Moon of Kentucky (Sun) rockabillyn syntyhetkeksi uuden Properin-boksin From Boppin’ Hillbillies to Red Hot Rockabillies kirjasen ensi riveillä. Toisaalta miehen kokoama 4 CD:n kokoelma tarjoaa loistavan aineiston testata tätä klassista väitettä. Toki viime vuosina saman ajan musiikkia ollut tarjolla useallakin mielenkiintoisella kokoelmalla, mutta nyt tarjolla olevat uskomattomat 118 kappaletta vuosilta 1950-55 avaavat sopivasti rajatun näkökulman valkoisen etelän musiikin muutoksiin 1950-luvun alkuvuosina.
Kaikki kunnia kuninkaalle mutta itse olen vieroksunut Elviksen yletöntä palvomista ja antaisin mielelläni kunniaa myös unohdetuille artisteille ja niille, jotka eivät tähteyttä koskaan saavuttaneet. Usein väitetään, että kaikki etelän viriilit soittajat alkoivat kopioida Elvistä heti kuultuaan hänen levynsä. Ehkä näin oli, ehkä ei. Se, että joku 30 tai 40 tai 50 vuotta myöhemmin muistelee näin tehneensä, ei käy todistuksesta. Ihmisen muisti on lyhyt ja tuosta perspektiivistä on vaikka tehdä eroa kuuliko Elvistä kevättalvella -55 tai -56, mutta juuri originellien rockabillykappaleiden etsimisessä ajoitus on tärkeä. Kaikki tiesivät Elviksestä -56, mutta kuinka laajalle tietoisuus levisi esimerkiksi syksyn -54 aikana, jolloin ei ollut internetin tarjoamaa levityskanavaa, vaan kaikki perustui rajalliseen levyn myyntiin, konsertteihin ja tietenkin Louisiana Hayriden kaltaiseen laajalti kuultuun radio-ohjelmaan. Elviksen läpimurron kattavuus vain runsaan vuoden mittaisen Sun-kauden aikana oli kuitenkin ihan jotain muuta, mitä tapahtui vuodesta 1956 RCAn valtakunnallisessa mediaohjauksessa. Toiseksi tapa, jolla Elvikseen haastatteluissa vedotaan, on useimmin 50-luvun artistien jälkijättöistä tarvetta sijoittaa itsensä rokin historiaan juuri Elviksen kautta, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä kukin soitti ennen Elviksen supertähteyttä. Kysymys kuuluukin, pystynkö vahvistamaan ajatuksen Elviksen yliarvostuksesta vai joudunko sittenkin ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja tunnustamaan Elviksen keskeiseen aseman.
Ennen boksin sisällön analyysiä on kuitenkin määritettävä, mitä oikein etsitään eli pitää määrittää rockabilly-biisi. MGM Rockabilly Collection 70-luvun lopulta tarjoaa näppärän ja käytännöllisen määrityksen:
”A contagious beat, accented by slapping the bass strings: the chopped rhythms of the acoustic guitar, an occasional skittering fiddle, blistering electric guitar solos and the hiccupy, nasal, experience-laced voices of genuine 5 a.m. hillbilly singers.”
Toki tarjolla on systemaattisempiakin määrityksiä kuten Graig Morrisonin kirjassa Go Cat Go! Rockabilly Music and Its Makers, jossa hän esittelee peräti kolmetoista rockabillylle tyypillistä elementtiä (mm. villi laulutyyli, blues rakenne), mutta itse tyytyisin ensimmäiseen. Rockabilly on sittenkin yhtä paljon tunnetta kuin tiettyjä karikatyyrejä.
Itse termi rockabilly lanseerattiin luultavasti ensi kerran Bilboard lehdessä 1956 kuvaamaan minulle tuntematonta Ruckus Taylorin kappaletta Rock Town Rock. Tai paremminkin kuvaus koski Ruckusia, joka oli lehden mukaan jälleen yksi rockabilly. Termi esiintyi satunnaisesti myös eri biiseissä, joista kaikki eivät suinkaan olleet rockabillyä niin kuin Guy Mitchellin Rockabilly. Toki on myös vastakkaisia esimerkkejä kuten Lattie Mooren Rockabilly Joe’s (joka oli kopio Jimmy Dickensin Blackeyd Joe’sta) ja tietysti Burnetten veljesten Rock Billy Boogie, mutta kuten veljekset itse kertoivat termi ei tullut heidän mukanaan etelästä vaan tarttui pohjoisen jenkkien tyypittelystä. Rockabilly oli yksinkertaisesti jenkkien hieman halventava luokittelu etelän valkoisten maalaistollojen rokkaamiselle tai paremminkin nimitys juuri tälle maalaistollolle.
Etelässä musiikkia kutsuttiin usealla eri nimellä. 50-luvun puolivälin jälkeen kysymys oli vain rock’n’rollista mutta sitä aiemmin ainakin rajatussa käytössä oli ”cat music” termi, johon mm. Lew Williams viittaa. Boksilta löytyykin mm. Tommy Scotin mainio Cat Music. Aika yleinen termi oli myös bop eri muodoissaan ja esimerkiksi Elvis kuulutettiin levyllä ikuistetussa Teksasin konsertissa alkuvuodessa 1955 lavalle boppin’ hillbilly määreellä höystettynä eli tässä levyn otsikko on kyllä oikeaan osuva.
Syy miksi nostin edellä esille Bill Millarin vanhan määrityksen on, että rockabillyn termin käyttö yleistyi ja vakiintui vasta 1970-luvun lukuisten uusintajulkaisujen myötä. Näissä määritettiin, mikä on rockabillyä. Kokoelmista tuli uuden rockabilly-revivalin kulmakivi. Niiden myötä vakiintui käsitys rockabillystä tiettynä osana 50-luvun musiikkia mutta samalla myös rockabillystä tuli osa oman aikansa musiikkia, jota yhä useampi bändi julisti soittavansa.
Kun käsitteet ovat selvät, on aika palata itse boksin kimppuun. Yritin kuunnella kaikki biisit läpi systemaattisesti jakaen ne ennen Elviksen ensimmäistä singleä levytettyihin, kesän -54 ja -55 välillä levytettyihin (jona aikana Elviksen vaikutus ei ollut vielä kaikkialle yltävä) ja syksyllä -55 levytetyt (tällöin uusi suunta alkoi jo murtautua esille). Yritin löytää kappaleet, jotka täyttävät rockabillyn yleiset tuntomerkit ja erityisesti sellaiset biisit, jotka ovat Elviksen Sun-levytyksiä edeltävältä ajalta. Lisäksi olen haravoinut joukosta valkoisten kopioimat mustat biisit, koska juuri mustan musiikin valjastamisessa valkoisiin rytmeihin on nähty yhtenä Elviksen ansioista. Toki näitä mustia lainoja (kuten valkoisia mustalla puolella) on löydettävissä jo 1940-luvun lopulta mutta kiinnostus ja valmius r&b kappaleiden esittämiseen kasvoi 1950-luvulla. Olen kiinnittänyt huomion myös rock, rockin’, rockin’ and rollin’ hokemien ilmaantumiseen. Periaatteessa uudella termillä tarkoitettiin ihan samaa kuin Hank Williams lauloi Honky Tonkin’ kappaleessaan mutta uuden verbin omaksuminen hauskanpidon ja hetkessä elämisen kuvaamiseen osoittaa, että tekijät mielsivät tekevänsä jotakin uutta. Tosin kaikissa kappaleissa, jossa termiä hoetaan, ei ole kyllä kysymys lainkaan rockista.
Hyvin subjektiivisella haarukalla kelpuuttaisin Elviksen omien biisien ohella tavalla tai toisella rockabilly luokituksen alle peräti 35 kappaletta, joista peräti yksitoista on ajalta ennen Elviksen ensimmäistä myyttistä Sun-singleä. Näihin on syytä paneutua yksitellen:
Billy Starr: Hound Dog -53 (Imperial)
Tämä on loistava versio Big Mama Thortonin Hound Dogista. Raaka laulu ja intensiivinen laulua myötäilevä kitara luovat juuri oikean tunnelman. Tämä on kyllä ihan oikeaa rockabillyä. Itse artistista – 1918 syntyneestä Starrista – ei tullut tähteä eikä hänestä levytysten lisäksi muuta tiedetäkään. Terry Gordonin mainiossa ja perusteellisessa discografiastakin löytyy vain kaksi muuta singleä (mm. I’m drinkin’ bourbon’) mutta ne edustavat puhdasta honky tonkia ja ovat luultavasti 60-luvun alusta.
Lucky Joe Almond: Rock Me -53 (Trumpet)
Jälleen hillbilly versioimassa mustaa hittiä. Nyt vuorossa on Piano Redin klassikko hitti Rockin with Red, joka on saanut useissa myöhemmissä versiossa nimen Rock Me. Laulajassa on tyyliä ja asennetta, mutta rytmiryhmä on vielä enemmän hillbillypuolella, mutta kyllä tässä rajoilla liikutaan. Almondin tarina kuulostaa tutulta. Trumpet levy-yhtiön pomo Lillian McMurry kiinnitti nuoren Almondin ja antoi ensimmäiseksi biisiksi mustan r&b hitin. Lopputulos tihkuu seksiä ja levy myy hyvin paikallisesti. Vaikka Almond levyttikin vielä kaksi muuta singleä Trumpetille ja yhden Globelle oli levytysura ohi 1956. Ensilevyn tunnelma jäi myös saavuttamatta ja tietenkin tähteys, vaikka ainakin toinen single Gonna Roll and Rock (-54) jatkoi samoilla linjoilla.
Lee Bell: Beatin’ out the boogie on the Mississippi mud -52 (RCA)
Ei harmainta hajuakaan onko tämä kopio vai oma sävellys, mutta varsin mustan musiikin henkinen boogie. Toisaalta kyllä tässä taidetaan liikkua vielä hillbilly boogien puolella: piano, fiddle, kitara ja steel saavat vuoroin soolotilaa. Bell oli texasilainen, joka oli kaveerannut ennen lyhyttä soolo uraa mm. Moon Mullicanin ja Cliff Brunerin kaltaisten pitkän linjan western swing muusikoiden kanssa, jotka hekään eivät mustia vaikutteita vieroksuneet.
Little Jimmy Dickens: Rock Me -53 (Columbia)
Toinen Rockin with Red versio. Little Jimmyn versio on enemmän hillbillyä fiddleineen kuin Lucky Joen mutta Dickens levytti toukokuussa -54 todellisen protorockabillyn Blackeyed Joe’s, joka ei Properin kokoelmalle ole päässyt. Dickens oli ilman muuta 50-luvun rokkaavan kantrin suuria nimiä.
Autry Inman: Uh-huh-honey -53 (Decca)
Jälleen liikutan ihan rajatapauksessa. Jonkinlaista nikottelevaa laulua tapaillaan, soolokitaraakin on mutta sitten jälleen annetaan tilaan fiddlelle. 1929 syntynyt Autry voidaan lukea hyvinkin nuorten artistien joukkoon. Ennen soolouraansa Inman kierteli eri bändeissä bassistina. Pari vuotta myöhemmin Inman levytti jo ihan puhdasta klassista rockabillyä mm. Be Bob Baby (Decca) ja Mary Nell (RCA).
Tommy Scott: Rockin’ and Rollin’ -51 (Federal)
Tommy Scott: Cat Music -54 (4-Star)
Varhaisempi Scottin biisi on vielä perinteisempää menoa mutta kun levyn perushokema on Rockin’ and Rollin’ niin kyllä tässä ainesta on. Rytmiä ja svengiä on junatarinan puitteissa mutta vielä sittenkin hillbilly bopin rajoissa. Kolme vuotta myöhemmin levytetty Cat Music on yllättävän raju rokki, joka rakentuu aika perus r&b-kuviolle. Rytmi on vauhdikas ja svengaavaa, laulun huuto ja vastaus tyyli on enemmän perus rock’n’rollille tyypillistä. Soolotilan jakavat piano ja yllättäen steel. Ei tämä oikeastaan ole rockabilly vaan aikansa edellä oleva valkoinen rock’n’roll. Gordonin nettidiscografiasta on kuultavissa pätkä Cat Musicin kääntöpuolesta Dig Me Little Mamasta, joka on samanlaista rokkaava valkoista rhythm & bluesia. Sitä edeltänyt single Dance wih Her Henry/Jumpin’ from 6 to 6 (4-Star) näyttäisi sekin olevan mustaa lainaa. Scott ei todellakaan ollut eilisen teeren poikia vaan oli syntynyt jo 1916 ja ura ulottuu aina 1930-luvulle. Siitä, mitä muuta hän levytti, ei ole tietoa. Scottin voi tsekata ihann livenä; komea poika joskin tarjolla oleva kappale on ehtaata hillbillyä niinkuin ulkoinen varustuskin.
Avauskirjoituksessa on parasta pysyttäytyä todellisissa peruskysymyksissä, ja päätin siten pureutua rockabillyn syvimpään olemukseen. Kuka levytti ja koska ensimmäisen rockabilly levytyksen? Standardivastaus on tietenkin Elvis yhdessä Scottyn ja Billyn kanssa heinäkuun kuudentena 1954 osoitteessa 706 Union Avenue, Memphis, Tennessee. Adam Komorowski tarjoaa niin ikään singleä That’s All Right (Mama)/Blue Moon of Kentucky (Sun) rockabillyn syntyhetkeksi uuden Properin-boksin From Boppin’ Hillbillies to Red Hot Rockabillies kirjasen ensi riveillä. Toisaalta miehen kokoama 4 CD:n kokoelma tarjoaa loistavan aineiston testata tätä klassista väitettä. Toki viime vuosina saman ajan musiikkia ollut tarjolla useallakin mielenkiintoisella kokoelmalla, mutta nyt tarjolla olevat uskomattomat 118 kappaletta vuosilta 1950-55 avaavat sopivasti rajatun näkökulman valkoisen etelän musiikin muutoksiin 1950-luvun alkuvuosina.
Kaikki kunnia kuninkaalle mutta itse olen vieroksunut Elviksen yletöntä palvomista ja antaisin mielelläni kunniaa myös unohdetuille artisteille ja niille, jotka eivät tähteyttä koskaan saavuttaneet. Usein väitetään, että kaikki etelän viriilit soittajat alkoivat kopioida Elvistä heti kuultuaan hänen levynsä. Ehkä näin oli, ehkä ei. Se, että joku 30 tai 40 tai 50 vuotta myöhemmin muistelee näin tehneensä, ei käy todistuksesta. Ihmisen muisti on lyhyt ja tuosta perspektiivistä on vaikka tehdä eroa kuuliko Elvistä kevättalvella -55 tai -56, mutta juuri originellien rockabillykappaleiden etsimisessä ajoitus on tärkeä. Kaikki tiesivät Elviksestä -56, mutta kuinka laajalle tietoisuus levisi esimerkiksi syksyn -54 aikana, jolloin ei ollut internetin tarjoamaa levityskanavaa, vaan kaikki perustui rajalliseen levyn myyntiin, konsertteihin ja tietenkin Louisiana Hayriden kaltaiseen laajalti kuultuun radio-ohjelmaan. Elviksen läpimurron kattavuus vain runsaan vuoden mittaisen Sun-kauden aikana oli kuitenkin ihan jotain muuta, mitä tapahtui vuodesta 1956 RCAn valtakunnallisessa mediaohjauksessa. Toiseksi tapa, jolla Elvikseen haastatteluissa vedotaan, on useimmin 50-luvun artistien jälkijättöistä tarvetta sijoittaa itsensä rokin historiaan juuri Elviksen kautta, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä kukin soitti ennen Elviksen supertähteyttä. Kysymys kuuluukin, pystynkö vahvistamaan ajatuksen Elviksen yliarvostuksesta vai joudunko sittenkin ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja tunnustamaan Elviksen keskeiseen aseman.
Ennen boksin sisällön analyysiä on kuitenkin määritettävä, mitä oikein etsitään eli pitää määrittää rockabilly-biisi. MGM Rockabilly Collection 70-luvun lopulta tarjoaa näppärän ja käytännöllisen määrityksen:
”A contagious beat, accented by slapping the bass strings: the chopped rhythms of the acoustic guitar, an occasional skittering fiddle, blistering electric guitar solos and the hiccupy, nasal, experience-laced voices of genuine 5 a.m. hillbilly singers.”
Toki tarjolla on systemaattisempiakin määrityksiä kuten Graig Morrisonin kirjassa Go Cat Go! Rockabilly Music and Its Makers, jossa hän esittelee peräti kolmetoista rockabillylle tyypillistä elementtiä (mm. villi laulutyyli, blues rakenne), mutta itse tyytyisin ensimmäiseen. Rockabilly on sittenkin yhtä paljon tunnetta kuin tiettyjä karikatyyrejä.
Itse termi rockabilly lanseerattiin luultavasti ensi kerran Bilboard lehdessä 1956 kuvaamaan minulle tuntematonta Ruckus Taylorin kappaletta Rock Town Rock. Tai paremminkin kuvaus koski Ruckusia, joka oli lehden mukaan jälleen yksi rockabilly. Termi esiintyi satunnaisesti myös eri biiseissä, joista kaikki eivät suinkaan olleet rockabillyä niin kuin Guy Mitchellin Rockabilly. Toki on myös vastakkaisia esimerkkejä kuten Lattie Mooren Rockabilly Joe’s (joka oli kopio Jimmy Dickensin Blackeyd Joe’sta) ja tietysti Burnetten veljesten Rock Billy Boogie, mutta kuten veljekset itse kertoivat termi ei tullut heidän mukanaan etelästä vaan tarttui pohjoisen jenkkien tyypittelystä. Rockabilly oli yksinkertaisesti jenkkien hieman halventava luokittelu etelän valkoisten maalaistollojen rokkaamiselle tai paremminkin nimitys juuri tälle maalaistollolle.
Etelässä musiikkia kutsuttiin usealla eri nimellä. 50-luvun puolivälin jälkeen kysymys oli vain rock’n’rollista mutta sitä aiemmin ainakin rajatussa käytössä oli ”cat music” termi, johon mm. Lew Williams viittaa. Boksilta löytyykin mm. Tommy Scotin mainio Cat Music. Aika yleinen termi oli myös bop eri muodoissaan ja esimerkiksi Elvis kuulutettiin levyllä ikuistetussa Teksasin konsertissa alkuvuodessa 1955 lavalle boppin’ hillbilly määreellä höystettynä eli tässä levyn otsikko on kyllä oikeaan osuva.
Syy miksi nostin edellä esille Bill Millarin vanhan määrityksen on, että rockabillyn termin käyttö yleistyi ja vakiintui vasta 1970-luvun lukuisten uusintajulkaisujen myötä. Näissä määritettiin, mikä on rockabillyä. Kokoelmista tuli uuden rockabilly-revivalin kulmakivi. Niiden myötä vakiintui käsitys rockabillystä tiettynä osana 50-luvun musiikkia mutta samalla myös rockabillystä tuli osa oman aikansa musiikkia, jota yhä useampi bändi julisti soittavansa.
Kun käsitteet ovat selvät, on aika palata itse boksin kimppuun. Yritin kuunnella kaikki biisit läpi systemaattisesti jakaen ne ennen Elviksen ensimmäistä singleä levytettyihin, kesän -54 ja -55 välillä levytettyihin (jona aikana Elviksen vaikutus ei ollut vielä kaikkialle yltävä) ja syksyllä -55 levytetyt (tällöin uusi suunta alkoi jo murtautua esille). Yritin löytää kappaleet, jotka täyttävät rockabillyn yleiset tuntomerkit ja erityisesti sellaiset biisit, jotka ovat Elviksen Sun-levytyksiä edeltävältä ajalta. Lisäksi olen haravoinut joukosta valkoisten kopioimat mustat biisit, koska juuri mustan musiikin valjastamisessa valkoisiin rytmeihin on nähty yhtenä Elviksen ansioista. Toki näitä mustia lainoja (kuten valkoisia mustalla puolella) on löydettävissä jo 1940-luvun lopulta mutta kiinnostus ja valmius r&b kappaleiden esittämiseen kasvoi 1950-luvulla. Olen kiinnittänyt huomion myös rock, rockin’, rockin’ and rollin’ hokemien ilmaantumiseen. Periaatteessa uudella termillä tarkoitettiin ihan samaa kuin Hank Williams lauloi Honky Tonkin’ kappaleessaan mutta uuden verbin omaksuminen hauskanpidon ja hetkessä elämisen kuvaamiseen osoittaa, että tekijät mielsivät tekevänsä jotakin uutta. Tosin kaikissa kappaleissa, jossa termiä hoetaan, ei ole kyllä kysymys lainkaan rockista.
Hyvin subjektiivisella haarukalla kelpuuttaisin Elviksen omien biisien ohella tavalla tai toisella rockabilly luokituksen alle peräti 35 kappaletta, joista peräti yksitoista on ajalta ennen Elviksen ensimmäistä myyttistä Sun-singleä. Näihin on syytä paneutua yksitellen:
Billy Starr: Hound Dog -53 (Imperial)
Tämä on loistava versio Big Mama Thortonin Hound Dogista. Raaka laulu ja intensiivinen laulua myötäilevä kitara luovat juuri oikean tunnelman. Tämä on kyllä ihan oikeaa rockabillyä. Itse artistista – 1918 syntyneestä Starrista – ei tullut tähteä eikä hänestä levytysten lisäksi muuta tiedetäkään. Terry Gordonin mainiossa ja perusteellisessa discografiastakin löytyy vain kaksi muuta singleä (mm. I’m drinkin’ bourbon’) mutta ne edustavat puhdasta honky tonkia ja ovat luultavasti 60-luvun alusta.
Lucky Joe Almond: Rock Me -53 (Trumpet)
Jälleen hillbilly versioimassa mustaa hittiä. Nyt vuorossa on Piano Redin klassikko hitti Rockin with Red, joka on saanut useissa myöhemmissä versiossa nimen Rock Me. Laulajassa on tyyliä ja asennetta, mutta rytmiryhmä on vielä enemmän hillbillypuolella, mutta kyllä tässä rajoilla liikutaan. Almondin tarina kuulostaa tutulta. Trumpet levy-yhtiön pomo Lillian McMurry kiinnitti nuoren Almondin ja antoi ensimmäiseksi biisiksi mustan r&b hitin. Lopputulos tihkuu seksiä ja levy myy hyvin paikallisesti. Vaikka Almond levyttikin vielä kaksi muuta singleä Trumpetille ja yhden Globelle oli levytysura ohi 1956. Ensilevyn tunnelma jäi myös saavuttamatta ja tietenkin tähteys, vaikka ainakin toinen single Gonna Roll and Rock (-54) jatkoi samoilla linjoilla.
Lee Bell: Beatin’ out the boogie on the Mississippi mud -52 (RCA)
Ei harmainta hajuakaan onko tämä kopio vai oma sävellys, mutta varsin mustan musiikin henkinen boogie. Toisaalta kyllä tässä taidetaan liikkua vielä hillbilly boogien puolella: piano, fiddle, kitara ja steel saavat vuoroin soolotilaa. Bell oli texasilainen, joka oli kaveerannut ennen lyhyttä soolo uraa mm. Moon Mullicanin ja Cliff Brunerin kaltaisten pitkän linjan western swing muusikoiden kanssa, jotka hekään eivät mustia vaikutteita vieroksuneet.
Little Jimmy Dickens: Rock Me -53 (Columbia)
Toinen Rockin with Red versio. Little Jimmyn versio on enemmän hillbillyä fiddleineen kuin Lucky Joen mutta Dickens levytti toukokuussa -54 todellisen protorockabillyn Blackeyed Joe’s, joka ei Properin kokoelmalle ole päässyt. Dickens oli ilman muuta 50-luvun rokkaavan kantrin suuria nimiä.
Autry Inman: Uh-huh-honey -53 (Decca)
Jälleen liikutan ihan rajatapauksessa. Jonkinlaista nikottelevaa laulua tapaillaan, soolokitaraakin on mutta sitten jälleen annetaan tilaan fiddlelle. 1929 syntynyt Autry voidaan lukea hyvinkin nuorten artistien joukkoon. Ennen soolouraansa Inman kierteli eri bändeissä bassistina. Pari vuotta myöhemmin Inman levytti jo ihan puhdasta klassista rockabillyä mm. Be Bob Baby (Decca) ja Mary Nell (RCA).
Tommy Scott: Rockin’ and Rollin’ -51 (Federal)
Tommy Scott: Cat Music -54 (4-Star)
Varhaisempi Scottin biisi on vielä perinteisempää menoa mutta kun levyn perushokema on Rockin’ and Rollin’ niin kyllä tässä ainesta on. Rytmiä ja svengiä on junatarinan puitteissa mutta vielä sittenkin hillbilly bopin rajoissa. Kolme vuotta myöhemmin levytetty Cat Music on yllättävän raju rokki, joka rakentuu aika perus r&b-kuviolle. Rytmi on vauhdikas ja svengaavaa, laulun huuto ja vastaus tyyli on enemmän perus rock’n’rollille tyypillistä. Soolotilan jakavat piano ja yllättäen steel. Ei tämä oikeastaan ole rockabilly vaan aikansa edellä oleva valkoinen rock’n’roll. Gordonin nettidiscografiasta on kuultavissa pätkä Cat Musicin kääntöpuolesta Dig Me Little Mamasta, joka on samanlaista rokkaava valkoista rhythm & bluesia. Sitä edeltänyt single Dance wih Her Henry/Jumpin’ from 6 to 6 (4-Star) näyttäisi sekin olevan mustaa lainaa. Scott ei todellakaan ollut eilisen teeren poikia vaan oli syntynyt jo 1916 ja ura ulottuu aina 1930-luvulle. Siitä, mitä muuta hän levytti, ei ole tietoa. Scottin voi tsekata ihann livenä; komea poika joskin tarjolla oleva kappale on ehtaata hillbillyä niinkuin ulkoinen varustuskin.
Kommentit