NICO DUPORTAL & HIS RHYTHM DUDES: Guitar Player (Rhythm Bomb)

Vilkkaan keikkakevään 2015 ehdottomia kohokohtia oli ranskalaisen Nico Duportal & The Rhythm Dudesin esiintyminen Helsingissä huhtikuussa Stompin’ -tapahtuman pääkonsertissa. Kovin harva oli vaivautunut paikalle kuuntelemaan kovassa nosteessa olevaa Duportalia. Miestä viedään pitkin Eurooppaa isoihin blues-festivaaleihin, joten kuusihenkisen orkesterin seuraavaa Suomen vierailua voi joutua tovin odottamaan. 

Vaikka yhtyeen basisti Thibaut Chopin olikin vaihtunut Helsingin vierailulla varamieheen, niin Rhythm Dudes häikäisi ammattitaidollaan. Tenori- ja baritonisaksofonistit olivat nuoresta iästä huolimatta todellisia ässiä ja Olivier Cantrellen piano olennainen osa yhtyeen sointia. Yhtyeen kiistaton kuningas ja sielu on kuitenkin Duportal. Mies on virtuoosimaisen taitava ja sielukas kitaristi, joka livetilanteessa antoi improvisaatiolle enemmän tilaa kun levyillä. Miehen bluesiin juuri sopivan karhea, mutta ei teennäisen negroidi laulu antaa yhtyeen soundille lopullisen silauksen.

Illassa itseäni ihmetytti varsinaisen bluesväen käytös. Illan aiemmat esiintyjät, soul-laulaja Willie West ja blues-zydeco-cajun -taituri Johnny Sansone, olivat hyviä ja varsinkin Sansone vahva julistaja ja Etelä-Louisianan musiikin elävä tulkki. Silti oli ihmeellistä, että suurin osa blues-väestä poistui paikalta ennen Duportalia ja paikalle jäi vain rokkiväkeä. Myöhemmin Blues-Newsin nettisivuilta lukemani keikka-arvio paljasti syyt. Suomalaisella bluesväellä on vahvoja ennakkoluuloja vintage-henkisiin bluessoittajiin. Heitä ei pidetä aitoina ja todellisina. Voin vakuuttaa, että enemmän väärässä eivät voisi olla Nico Duportalin suhteen. Nico ja hänen yhtyeensä ovat sisäistäneet 1940-1950-lukujen mustan musiikin rytmin sielukkuuden, mutta pelkän kopioinnin sijaan yhtyen soundi perustuu vahvaan omaan tulkintaan. Onneksi samankaltaisia ennakkoluuloja ei ole Amerikan tai Euroopan blues-piireissä, joten Duportalin orkesterilla tulee varmasti olemaan kysyntää.

Duportalin musiikissa kuulee vaikutteita niin New Orleansista, Länsirannikolta, Teksasista kuin Memphisistäkin. Avausraita “When I’m Gone” ja “Oh, Oh” ammentavat vahvasti New Orleansin ja Etelä-Louisianan rhythm & blues -perinteestä. Jälkimmäinen oli alun perin New Orleansin suuren pojan Eddie Bon single vuodelta 1957. Duportalin versio soljuu yhtä pehmeästi kuin alkuperäinenkin, mutta kitara saa enemmän tilaa. Jackie Brenstonin yhdessä Ike Turnerin orkesterin kanssa vuonna 1956 ikuistama ”Much Later” saa Duportalilta hieman pehmeämmän New Orleans -vaikutteisen tulkinnan.

”Lost in Game” ja Can’t Afford To Lose Her” hakevat vaikutteita länsirannikon kevyemmästä swingin kyllästämästä rhythm & bluesista. Teksasilaiselta Johnny ”Guitar” Watsonilta lainattu ”Oh Baby” ja ”Guitar Player” ovat svengaavia blueseja, jotka yhdistelevät Teksasin ja Kalifornian vaikutteita. Ne ovat samalla Duportalin kunnianosoitus sähköisen blueskitaran pioneerille T-Bone Walkerille ja osoitus Duportalin soittokyvyistä. ”Real Good Lovin’ Tonight” on jump-blues hieman Wynonie Harriksen hengessä. ”Polish Woman” on vahva blues ja ”She Knows How” rokkaava bluesballadi.

Nico Duportalin svengaavan kuuma kitara nojaa vahvasti Teksasin sähköisen blueskitaran mestareihin, mutta samalla yhtyeen rento svengi rakentuu Länsirannikon kevyemmälle soundille vaihtuen aika ajoin New Orleansin rhythm & bluesin soljuvaan rytmiin. Yhtyeen sointi on luontevan ja luonnollisen kuuloinen. Kaikki palaset ovat loksahtaneet juuri oikeaan paikkaan. Duportal ja Rhythm Dudes on tämän hetken kuumin rhythm & blues -yhtye ja vahvassa nosteessa myös musiikillisesti. Ilman muuta vuoden parhaita julkaisuja, joten älkää jättäkö väliin!